Lävistys.net

Aiheet: lävistyskorut

Artikkelit, jotka liittyvät aiheeseen lävistyskorut, listataan tällä sivulla. Hakemistossa on yhteensä artikkelia lävistyksistä.

Häivekorut

Häivekorut ovat mahdollisimman huomaamattomia koruja, tai oikeastaan korujen “placeholdereita”, joiden tehtävä on yksinkertaisesti pyrkiä pitämään lävistetty reikä avonaisena. Esimerkiksi työnhakutilanteessa, urheiluharrastuksessa tai jossain työpaikassa voi olla kiellettyä tai muuten sopimatonta käyttää huomiota herättävää tai vaaratilanteita aiheuttavaa lävistyskorua. Häivekorulla voi estää reiän umpeutumisen. Koruja löytyy esimerkiksi nenään, korvalehteen, silmäkulmaan ja huuleen.

Septum-korut

Nenän väliseinän lävistäminen on harvinaisempaa kuin sieraimen lävistäminen. Septumiksi kutsuttu alue on nenän väliseinän etualalla eikä siis välttämättä tarkoita huonosti paranevan rustoisen alueen lävistämistä. Tuolloin septum-korulle tehtyä reikää saatetaan venyttää jos halutaan asettaa paksu koru, kuten hevosenkenkä tai rengas. Rengas voi olla vaivattomin vaihtoehto etenkin haavan paranemisen aikana. Septum-lävistyksen voi tilanteen vaatiessa piilottaa asettamalla siihen erityinen tulppa, joka estää reiän umpeutumisen ja mahdollistaa esimerkiksi judoharrastuksen tai hillittyä ulkonäköä edellyttävän työn tekemisen. Septumin lävistäminen voi olla hyvin kivuliasta, sillä sen alueella on runsaasti hermoja.

Nenäkorut

Nenän sieraimiin tehtyihin reikiin voi asettaa monenlaisia koruja. Esimerkiksi Intiassa on käytetty varmaankin tuhansien vuosien ajan erilaisia nenäkoruja, joista osa on metallin sijaan norsunluusta. Ensimmäiseksi nenäkoruksi voi olla parasta valita jokin pieni helppohoitoinen koru. Nenäkorun lävistys voidaan tehdä niin sanotusti ampumalla tai lävistämällä. Vaikka reiän tekeminen on usein tapauskohtaista, on ampumalla tehty lävistys joskus kivuliaampi kokemus.

Venytyskorut

Venytyskorut ovat lävistysreiän suurentamiseen tarkoitettuja koruja. Niiden avulla voi laajentaa melkein mitä tahansa lävistysreikää, kuten kielessä tai huulessa olevaa lävistystä. Suomessa suosituimpia venytyksen kohteita lienevät korvalehtien reiät. Venyttäminen kannattaa aloittaa vasta kun haava on parantunut täysin. Sen jälkeen reikään voi asettaa esimerkiksi aikaisempaa suurempia, paksumpia, koruja. Myös useimpia lävistyskoruja voi kiinnittää samaan reikään. Periaatteessa venytystä voi tehdä myös muilla esineillä kuin koruilla, kuten tussin korkilla, mutta järkevintä on käyttää sileäpintaista ja puhdasta venytyskorua tulehtumisen ja allergisten reaktioiden välttämiseksi.

Tunnelikorut

Tunnelikorut ovat usein niin kutsutusta kirurginteräksestä tehtyjä sileäpintaisia koruesineitä, jotka voivat olla halkaisijaltaan eri kokoisia samoin kuin paksuudeltaan eri vahvuuksisia. Jotkut tunnelikorut ovat pelkistettyjä, minimalistia, joissain saattaa olla koristeellisia symboleita tai kuviointeja niiden keskiosassa. Tunnelikorun ulkoreunat, jotka ovat lävistysreiän kanssa kosketuksissa, ovat sileitä. Tunnelikorut voivat olla sylinterimäisiä, renkaanmuotoisia, mutta myös kolmionmuotoisia ja muita muotoja löytyy. Niitä tosin tapaa harvemmin.

Spiraalit

Spiraalikorut ovat erikoisia ja melko eksoottisia lävistyskoruja. Ne ovat nimensä mukaisesti spiraalinmuotoisia — ne ovat ikään kuin jousen katkaistu kierre, joiden päät ovat erillään. Spiraalikoruja yhdistää alku- ja loppupäässä olevat koristeyksityiskohdat. Päihin on voitu kiinnittää esimerkiksi pienet arpakuutiot, piikit tai pallot, jotka on kuvioitu eri tavoin. Spiraaleja löytyy eri huimasti kokoisia ja eri näköisiä.

Nännikorut

Nännikorut ovat ensisijaisesti juurikin nänneihin tehtyihin lävistyksiin tarkoitettuja koruja. Yksinkertaisimmillaan nännikoru voi olla tappi, jonka päissä on pallot. Barbellin pituus ja paksuus voi vaihdella. Koristeellisemmissa malleissa on ketjun tai hakasen päässä koriste-esine, kuten vaikkapa teräksinen pääkallo tai voimakkaansininen kukkaa muistuttava koriste. Myös barbellin päät voivat olla pallojen sijaan koristeellisia. Niissä voi olla muun muassa kirjaimia tyyliin niin, että vasemmassa päässä on “se” ja oikeassa päässä “xy”. Usein nännikoru on kirurginteräksestä.

Barbell-korut

Barbell-korut ovat monikäyttöisiä lävistyskoruja, joista monet sopivat yhtä hyvin rintalävistyksiin kuin korviin ja kieliinkin. Barbell-korujen pituus mitataan tyypillisesti sauvan alusta loppuun, eli sauvan päissä mahdollisesti olevat muodot, koristeet tai pallot eivät kuulu mittoihin. Barbellit ovat todennäköisesti renkaiden jälkeen suosituimpia lävistyskoruja. Yleisimmin suora barbell-koru päätyy kielilävistykseen. Teräksen ja titaanin lisäksi näitä koruja voi olla myös teflonista valmistettuina. Teflon, josta joskus käytetään myös nimitystä PTFE, on liukaspintainen, vettä hylkivä ja joustava materiaali. Toisin kuin metalli, se voi muotoutua lävistysreiän mukaan. Se on lisäksi hyvin vähän allergisoiva materiaali.

Microdermal-korut

Microdermal on lävistysten kannalta epätyypilliseen paikkaan tehtyyn lävistysreikään tarkoitettu koru. Microdermal-koru voidaan laittaa esimerkiksi käsivarteen, kaulan juureen tai ranteeseen. Microdermalien kysyntä on ollut viime aikoihin saakka hyvin vähäistä, sillä niitä ei ole aikaisemmin tehty monessa paikassa huolimatta siitä, että microdermal-lävistys ei tyypillisesti ole monimutkaisempi kuin tavallinenkaan lävistys. Microdermal-koruja on monia erilaisia. Niitä yhdistää se, että kaikissa koruissa osa korusta, ikään kuin korun juuri, on upotettu ihon alle ja pinnalta näkyy usein vain korun näyttävin osa. Microdermal-koru voi olla esimerkiksi kaksiosainen: ihon alle kiinnitettävästä jalustasta ja ulospäin esitettäväksi tarkoitetusta koruosasta muodostuva laitos.

Tragus-korut

Tragus-lävistyksellä tarkoitetaan korvan juuressa olevan rustossa sijaitsevan nipukan lävistämistä. Tragus ei siis tarkoita korvalehden lävistämistä, vaan juurikin “sillä seudulla” sijaitsevaa rustoista nipukkaa, jossa on tyypillisesti pieni rengas. Tragus-koruna voi olla renkaan lisäksi kirurginteräksestä tehty barbell. Koska lävistysalue on rustoa, haava paranee hitaasti ja alueelle voi muodostua arpea ja/tai rustopalloja. Tämän lävistyksen tekeminen on haastavaa, joten se kannattaa ehdottomasti jättää kokeneen ammattilaisen hoidettavaksi. Samaan tapaan parantumista varten on syytä noudattaa tunnollisesti hoito-ohjeita.

Hevosenkengät

Hevosenkenkäkoru on usein kirurginteräksestä valmistettu lävistyskoru, joka muistuttaa ulkonäöltään hevosenkenkää tai U-kirjainta. Hevosenkengän päissä voi olla pallopäät, pyramidit, piikit, koristeelliset sylinterimäiset pääosat tai yhdistelmä erilaisia päitä, kuten toinen pallopää ja ulospäin näkyväksi pääksi tarkoitettu jokin muu (esimerkiksi timantti, värikäs kivi, pääkallosymboli tai teräksinen ruusu).

Renkaat

Rengaskorut ovat hyvin yleisiä lävistyskoruja. Ne voivat pelkistettyjä tai erittäin yksityiskohtaisia ja eri materiaaleista, vaikkakin pääasiassa ne ovat kirurgin teräksestä valmistettuja ja lävistysalueen osalta sileäpintaisia. Korut voivat olla pyöreitä, soikeita tai muun muotoisia — esimerkiksi D-kirjaimen muotoisia. Samoin kuin muodon ja ulkonäön kohdalla on paljon vaihtoehtoja, myös erilaisilla paksuuksilla ja halkaisijaltaan eri kokoisia vaihtoehtoja löytyy. Korussa voi olla saumakohdassa pallo, auringontähti, kivi, piikkilankaa imitoiva muoto tai jotain muuta. Renkaita voi käyttää esimerkiksi huuli-, kieli- ja kulmalävistyksissä.

Kielikorut

Kielikorut ovat useimmiten barbell-mallia. Myös muita malleja, kuten spiraaleja, löytyy. Joidenkin kielikorujen päät voivat olla teräksestä, jotkut ovat pehmeää silikonia tai muuta materiaalia. Pehmeät päät voivat sisältää hyvinkin räväköitä ja muuten epäkäytännöllisiltä vaikuttavia muotoja, kuten piikkejä. Kielikorua varten ei terveyssyistä johtuen kannata yrittää tehdä itse vaan antaa se kokeneen ammattilaisen asiaksi. Lävistyksen teettämisen yhteydessä lävistäjä antaa hoito-ohjeita, joita noudattamalla voidaan minimoida lävistyksen umpeutumisen riski ja ennen kaikkea haavan tulehtumisen vaara.

Huulikorut

Huulikorua valittaessa on tärkeää muistaa ehdottomasti laatu ennen hintaa, sillä tulehtumisen vaara voi lävistyksen sijainnista johtuen olla mahdollinen etenkin jos korussa hiontajälki ei ole ensiluokkaista. Jos korun reunat hankaavat esimerkiksi ientä tai huulen limakalvoa, ne voivat rikkoontua ja aiheuttaa infektion. Laadun lisäksi korun pituus kannattaa valita sopivaksi. Se ei saa olla liian tiukka eikä mieluusti liian löysäkään — toki paranemisvaiheessa turvotuksen johdosta voi järkevintä olla pitää riittävästi “pelivaraa” sisältävä koru. Huulilävistys umpeutuu nopeasti riippumatta siitä onko lävistys ylä- vai alahuulessa.

Kulmakorut

Silmäkulmaan tehty lävistys mahdollistaa lievästi tai voimakkaasti taivutetun barbell-tyyliä olevan korun (ns. banaanin) pitämisen. Myös hevosenkenkä tai rengas sopii kulmakoruksi. Suorakin barbell voi olla mahdollista, mikäli korun tangon pituus on riittävä ja jos lävistysreikiin ei ihon kireydestä tai muista tekijöistä johtuen kohdistu painetta korun uloskasvattamiseen. Koru voi helposti paranemisvaiheessa kasvaa ulos, joten lävistysreiän paranemisen aikana on tärkeää huolehtia hygieniasta ja välttää ärsyttämästä haavaa. Samoin on tärkeää valita laadukas koru, kuten kirurginteräksestä tehty sileäpintainen ja huolellisesti viimeistelty malli.

Napakorut

Banaanimallit ja barbellit voivat soveltua napakoruiksi hieman paremmin kuin rengasmallin korut etenkin jos on vaarana, että koru tarttuu johonkin. Lävistetty reikä paranee yleensä kuukaudessa tai kahdessa kuukaudessa, mutta tämä on henkilökohtainen aika. Samoin on yksilökohtaista kasvaako koru ulos ihosta vai ei. Paranemisvaiheessa voi olla hyvä pitää hoitokorua niin kauan, ettei korun liikutteleminen tunnu ikävältä eikä alue ole kosketusarka. Yleensä tässäkin asiassa kannattaa välttää nikkelipitoisia koruja ja valita esimerkiksi titaanista tai kirurginteräksestä valmistettu koru.

Suosituimpia artikkeleita
    Uudet kommentit
    Viime artikkelit
    1. Widcat.fi
    2. Piercing by Sereijan
    3. HalfBlock
    4. Putka Tattoo & Piercing
    5. BodyArt&Decor